Tätä sietää juhlia: Sain Linna-projektini päätökseen!
Sotakirjallisuus ei taida todellakaan olla minun genreni - ainakin siihen nähden kuinka kauan kirja oli yöpöydälläni ensin avaamattomana ja sitten keskeneräisenä sivulla 25. Viikkoja.
Oli todella vaikea aloittaa oikeasti lukemaan, mutta onneksi lopulta tein sen sisulla...
Onneksi sen tähden, että kirjassa on todella värikkäitä henkilöhahmoja ja hersyvää murteiden sekamelskaa. Siinä ehkä ne parhaat plussat.
Olen myös helpottunut siitä, että ollakseen sotaromaani, kirja ei sentään ollut sodan ylistystä. Sitä en ehkä olisi jaksanut sisullakaan. Huvittavaa oli oikeasti myös se, minkä totesin jo Täällä pohjantähden alla -kirjoistakin, eli tunnistin jälleen monenlaisia sanontoja... kuten: "Tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan." No, se vaan kertoo siitä, että minun isäni oli innokas lukija ja hän oli Linnansa lukenut... Ja nyt olen minäkin ;)
Onnittelut Linnansa lukeneelle! Mä haen vielä sopivaa inspiraatiota samaiseen projektiin. Meillä on lasten kanssa Potter-projekti meneillään, joten nyt ei parane sotkea kuviota "vanhoilla" klassikoilla (taitaa HP lukeutua uusiin klassikoihin - ainakin lasten- ja nuorten kirjallisuudessa). Ja pitäisi se Sinuhe varmaan lukea ennen Tuntematonta...
VastaaPoista