keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Sokerista vaniljaista.


Pääsimpäs vihdoinkin kokeilemaan tätäkin vinkkiä: Koska vuodenvaihteessa käytin ensimmäistä kertaa vaniljatankoa, sain syyn ja mahdollisuuden kokeilla usein kuulemaani/lukemaani vinkkiä, kuinka käytetyn vaniljatangon voi huuhdella, kuivattaa ja sitten laittaa sokeripurkkiin... Vähitellen sokeri maustuu vaniljaiseksi. Siis kotitekoista vaniljasokeria. Mmm... 

Muuten arki on alkanut kurkkukipuisena. Heräsin muutama päivä sitten keskellä yötä siihen, että kurkkuun sattui niellessä. Sitä se on sitten ollut. Pahinta on ollut aina aamuisin ja äänen löytymistä on saanut odotella... mutta sitten eilen iltapäivällä alkoi ääni uudestaan mennä ja tänään olen sitten sepostanut palaverit läpi käheällä raspiäänellä. Raakkunut. Olisi nyt edes noussut kunnolla kuume, että voisi sanoa olevansa kipeänä, mutta nyt sitä vaan köhii, rähisee ja niistelee nenää harvakseltaan...

2 kommenttia:

  1. Puheammattilainen voi hyvillä mielin jäädä saikulle, kun ääni menee. Se kun menee kerran, se menee uudemmankin kerran, ja hommasta voi tulla paha kierre. Eli hoida ääntäsi. Vesihöyry on hyvä. Hankin siihen ihan sellaisen pienen vesipiipun apteekista, jolla sitten pulputtelen. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Mulla ei ole ikinä ennen mennyt ääni niin olen tänään vähän hämmenyneenä seuraillut tilannetta, kun raakkuminen vaan jatkuu...

    VastaaPoista